Teemu & Ressu

sunnuntaina, maaliskuuta 18, 2007

Kevät-talven kuulumisia....

Talvi tuli ja talvi meni (tosin tänään kun ikkunasta katsoo ulos voi todeta talven tulleen takaisin...)! Edellisessä päivityksessä paranneltiin poikien (leikkaus-)haavoja, jotka ovat nyt vihdoin ja viimein parantuneet. Ressun uusinta tikkauksesta oli juttua jo aiemmin mutta sepä ei riittänytkään, vaan myös Teemu kaipasi extra huomiota ja hoitoa tikkeinensä. Viisi päivää Teemun operoinnin jälkeen huomasin että keskellä haavaa oli yksi tikki auennut ja niinpä lähdimme viikon sisään neljättä kertaa eläinlääkärin vastaanotolle. Teemua ei kuitenkaan alettu enää tikkaamaan uudelleen haavan iän ja tulehdusriskin vuoksi, vaan hoidoksi saatiin antibioottikuuri ja suihkureissu-komennus kahdesti päivässä, jolloin haavaa piti huuhdella vartin verran kerrallaan. Itse olin hiukka skeptinen avohaavan parantumiseen pelkällä vedellä huuhtelemalla varsinkin kun en juurikaan siedä veren tai avohaavojen katselemista. Parin päivää myöhemmin suihkutellessani Teemun haavaa huomasin että loputkin 4 tikkiä olivat pettäneet. Tikit olivat vielä kiinni mutteivät haavan reunoissa, vaan olivat jotenkin revenneet haavan reunoista ja olivat nyt siis haavan sisässä. Veri- ja haavakammoisena en uskaltanut/osannut tehdä mitään ja niinpä ilostutimme eläinlääkäreitämme viidennellä vierailulla reilun viikon sisään. Tällä kertaa tikit otettiin kokonaan pois ja palasimme kotiin samoilla hoito-ohjeilla kuin aiemminkin, eli suihkuttelua, suihkuttelua ja suihkuttelua. Teemu oli suihkussa erittäin kärsivän näköinen mutta antoi silti todella nätisti suihkuttaa haavaa ja niinpä reilussa viikossa "vesi vanhin voitehista" paransi haavan, joka on enää vain pieni karvaton kohta leuan ja kaulan välimaastossa.
Patologiltakin on saatu jo tulokset poikien pateista ja Teemun tähystyksen yhteydessä otetuista koepaloista. Hyviä uutisia kaikki! Ressun patti oli "ihokudoksen liikakasvua", joka on aiheutunut tod.näk. jonkin pienen tikun tms. joutumisesta ihon alle ja joka on alkanut ärsyttää ihoa aiheuttamalla tulehduksen, joka ilmeni sitten pattina. Teemun patti taas oli talirauhasen liikakasvua ja tähystyksen näytteiden perusteella Teemulla on ruoka-aine allergia, joka on aiheuttanut ripuloinnin. Uudella ruokavaliolla Teemun masu on nyt pysynyt hyvässä kunnossa ja voisipa sanoa ukon ruokahalunkin hieman parantuneen. Uusi sapuska on ilmeisesti muutenkin jotenkin parempaa sillä se olisi kovasti myös Ressun mieleen, joka on muuten kokenut huutavaa vääryyttä kun Teemun(haavan) kanssa on läträtty suihkussa ja Ressu joutunut odottelemaan oven toisella puolella.

Vaan onpa päässyt Ressukin läträämään ja läträsikin sitten oikein kunnolla, nimittäin uima-altaassa! Pari viikkoa sitten Hyvinkäällä sijaitseva koirakylpylä avasi vihdoin ovensa ja jäsenet pääsivät tutustumiskäynnille jo ennen virallisia avajaisia. Alunperin oli tarkoitus alkaa käydä uimassa vain Teemun kanssa, mutta koska Teemun haava ei ollut ihan täysin parantunut vielä tuolloin tutustumiskäynnin aikoihin, menimme sitten Ressun kanssa katsastamaan paikan ja Ressuhan tykästyi! Aluksi altaaseen meno hieman epäilytti vesipetoa, viime kesän muutamasta uintikerrasta on sentään aikaa ja nyt oltiin kuitenkin menossa uima-altaaseen. Dummylla houkuttelemalla Ressu uskaltautui pikku hiljaa aina pitemmälle ja pitemmälle kunnes kävi hakemassa dummyn altaan puolivälistä saakka. Tuli samalla harjoiteltua myös noutoa, joka Ressulta sujuu erinomaisesti maalla ja nyt myös vedestä. Lopuksi kuivateltiin ensin pyyhkeisiin ja sitten tutustuttiin vielä fööniinkin, sillä pakkasta oli sen verran ettei voitu lähteä märkänä kotimatkalle. Koska kylpylä vietti seuraavana päivänä virallisia avajaisia oli paikalle tullut yksi toimittaja kuvaajan kanssa tekemään juttua kylpylän toiminnasta. Aluksi luulin heidän olevan jostakin paikallis- tai ilmaisjakelulehdestä ja annoimme Ressun kanssa mielellämme haastattelun kokemuksestamme. Yllätys olikin melkoinen kun kysäisin toimittajalta että mistä ja milloin jutun voi lukea, niin toimittaja tokaisi:
-Perjantaisesta Iltasanomista, haluatko että lähetämme lehden sinulle kotiin?
-Ohhoh, ajattelin, ollaan sitten Ressun kanssa oikein julkkiksia, kansallisella tasolla.... =)
Toimittaja oli hyvin selvillä Ressun kokemuksesta, sillä juttu oli otsikoitu: Ressun rakkaus on SPA!!! Ehkä lauseeseen olisi voitu vielä lisätä "intohimoinen"(rakkaus), sillä kuivatellessamme altaan reunalla tuli uintivuorolle eräs saksanpaimenkoira ja kun Ressu huomasi että sakemanni painelee altaaseen, Ressu aloitti korvia huumaavan "mustasukkaisuus"metakan(räksytti, ulisi, haukkui, vinkui ja vonkui) kuin olisi sanonut: -Ottakaa nyt hyvät ihmiset sakemanni pois altaasta, sen on vain ja ainoastaan minun allas! Rähinä oli melko huvittavaa katsottavaa (ei niinkään kuultavaa), ja niin toimittaja, kuvaaja, sakemannin omistaja kuin kylpylän henkilökuntakin naureskelivat Ressun kommentoinnille, itseäni touhu ei huvittanut lainkaan, heitin vain kiitokset "yläkerran herralle" että kuvausmies oli Iltasanomista ja mukanaan hänellä oli vain valokuvauskamera sen sijaan että olisi ollut esim. MTV3n kuvaaja videokamerallaan! Moista showta ei kyllä telkussa voisi edes näyttää, ainakaan ilman K-18 varoituksia....!
Yritän seuraavalla uintikerralla ottaa kuvia tännekin julkaistavaksi.

Tänään olimme Ressun kanssa treenaamassa näyttelytouhuja Keravalla järjestetyssä MatchShowssa. Pölyisessä parkkihallissa tapasimme myös tuttuja, sillä Täpläkin (Doniol Quite Perfect) oli harjoitusmielessä tullut paikalle. Kehässä Ressu käyttäytyi oikein mallikkaasti vaikkakin kehän ulkopuolinen toiminta oli enempi Ressun mieleen, sieltä kun löytyi paini- ja leikkikavereita niin waleseista, vehnäterrieristä kuin labradoreistakin. Kokemuksesta jäi käteen tällä kertaa sininen nauha(ei sijoitusta sinisissä) ja todella likaisen pölyinen koira. Täplällä sujui paremmin ollen sinisten 4. mikä on hieno suoritus 80 koirakon joukossa!